Yhteislenkkejä

Siinä porukka seisoo kuin Pohjois- Koreassa. Vakavaksihan se vetää kun on huono kunto ja pitäisi 24 km lenkki La Matan hiekalla selvittää. Kirpeä aamu hämäsi taas niin, että ainakin meidän huushollin porukka sortui reippaaseen ylipukeutumiseen. Tuulikin oli mantereelta päin, joten ei se rannalla häirinnyt.

Ensimmäistä kertaa lenkeillämme oli mukana vasemmalla juokseva Ruusilan Jukka. Hänen kanssaan olemme monet maratonreissut tehneet ja Jukan vinkistä aikoinaan myös Torreviejan löysin.

Kärjessä menevä propelipää on Retu. Häntä ja hänen goprokameraansa on kiittäminen monista tällä reissulla tähänkin blogiin liitettävistä kuvista.

La Matan hiekka on 12 km pitkä ja Guardamarin punaisen majakan kierron jälkeen pääsee paluumatkalle. Pitkien lenkkien vähyys näkyy ja oma vauhtini ei päätä huimannut. Täytyy myöntää että minulla on hieman ikävä muutaman vuoden takaista kuntoa. Silloin samaisen majakan kierron lähtöpaikkana oli Los Altos, jolloin kokonaismatkaa tuli maratonin verran. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen nykyiseenkin ja olla kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä tähänastiset lenkit ilman minkäänlaisia vaivoja.

Toissapäivänä juostiin Helenan kanssa Campoverden liepeillä. Tässä "keskustellaan" reittivalinnasta.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Nyt lähden ulkoiluttamaan Bianchia.

Tapaninajelu

Tapaninpäivä on Epanjassa normaali arkipäivä, mutta me vaalittiin suomalaisia perinteitä ja tehtiin tapaninajelu. Autot kuitenkin jätettiin kotiin ja ajeltiin pyörillä kastelukanavan alkulähteen Embalse de la Pedreran ympäri. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli armottoman kova. Vaikka ympyrälenkki pyöräiltiin, tuntui että tuuli oli koko ajan vastainen.

Tekemisen meininkiä vastatuuleen

Embalse de la Pedrera

Miklos ja Petri

...ja sieltä nousee Retukin. Saapa nähdä milloin miehen hermo pettää ja Decathlonista tarttuu mukaan maantiepyörä.

Tuulisella kelille 55 km oli aivan riittävästi

Aikajärjestyksessä taaksepäin eilen täällä pidettiin sade- ja lepopäivää. Aattona juostiin perinteinen 23 km suolajärven kierto ja iltaa vietettiin täällä Campoverdessä.

Mercadonan kalatiski oli jouluna erityisen näyttävä

Aaton järvenkiertäjät

Helenan espanjalainen joulutietokilpailu

Reilu viikko on jo lomaa takana ja tuntuu että vielä ei oikein ole alkuun päässyt. Säät ovat olleet viime päivinä epävakaiset, mutta tästä eteenpäin näyttää paremmalta. Huomenna on tarkoitus taas harrastaa liikuntaa ilman apuvälineitä ja eihän tässä montaa päivää ole kun juostaan Crevin kymppi.

Aspen puolikas

Espanjan "kisaturnee" on avattu ja eilen nautittiin aurinkoisesta säästä Aspen puolikkaalla. Paikka oli tuttu vuoden takaa ja muistissa oli melko lailla vaativa reitti. Nykyisellä kunnolla ei ollut haluja lähteä rajojaan kokeilemaan, joten juoksin kahden tunnin jäniksenä Helenalle. Aivan siinä ei kuitenkaan onnistuttu, joten "valmentajalle" jäi mietittävää miten jatketaan. Olisikohan kuitenkin parasta vaihtaa se pasta ja oliiviöljy jouluherkkuihin. Aspen tulokset.

Caffilaiset ennen starttia. Vasemmalta Sari, Retu, Olli, Mikko, Diana, Helena, Eka, Jari ja Alpo .

Ylämäkeen mennään

Veljeni Jari yllätti kaikki läheisensä. Debyyttipuolikas taittui alle kuuden minuutin keskivauhdilla.

Maaliin tulon jälkeen mietitään jo seuraavia haasteita.

Pokalistit Sari ja Olli

Palkintokassissa ollutta kuohuviiniä ei jätetty happanemaan.

Tänään vietetään välipäivää liikunnasta ja käydään kaupoilla. Illalla on tarkoitus mennä Torreviejan kirkkopuistoon ihailemaan sinne rakennettua pienoisjoulumaailmaa. Kyllä täälläkin halutessaan pääsee joulutunnelmaan. Aattona on perinteisesti tehty yhteislenkki suolajärven ympäri, joten eiköhän se taas huomiseksi järjestetä.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!

Vihdoin lomalla

Pitkä työrupeama takana ja hartaasti odotettu loma alkoi. Keskiviikkoaamuna lennettiin Alicanteen, jossa meitä odotti vuokra-auto Ford Fiesta. Ensiksi ajeltiin Torreviejaan Retun ja Ellun asunnolle, josta saimme asuntomme avaimet.

Tällä kertaa asuinpaikkamme on hieman vaihtelua edellisiin, kun asumme maaseudulla Pinar de Campoverden kylän laitamilla osoitteessa Monzana 27. Matkaa Torreviejaan on 25 km ja pitkälle kastelukanavalle 5 km.

Edellisiin asuntoihimmekin olemme olleet suht tyytyväisiä, mutta  nyt on kyllä huippua. Huljakka omakotitalo kaikilla mukavuuksilla rauhallisella alueella. Kiitos Timo Markkulan saamme nauttia tästä seuraavat viisi viikkoa. Kyllä täällä kelpaa olla ja harrastaa.

Huomenna tulee veljeni Jari meille jouluvieraaksi. Hän pääseekin heti sunnuntaiaamuna näyttämään "kyntensä", kun lähdemme Aspen puolimaratonille. Aikaisemmin Jari ei ole puolikasta, eikä juuri muitakaan juoksukisoja kokenut, joten mielenkiinnolla odotetaan, miten poika homman selvittää.

Mikon kyydissä tulleet pyörämmekin alkavat kotiutua. Bianchi on jo terassilla ja tänään haetaan Jarmon luota myös maastopyörä. Saapa nähdä missä suhteessa juoksu- ja pyörälenkit alkavat muotoutua. Ensimmäiset kaksi juoksulenkkiä kuitenkin on jo tehty. Ensimmäisellä tutustuttiin paikalliseen kylään ja toinen suuntautui kastelukanavalle. Minulla ei ole oikein mitään erityistä tavoitetta täällä, kunhan vaan harrastan liikuntaa ihanneolosuhteissa. Helenalla sen sijaan on toisin, kun Espoon 24 h helmikuussa odottaa. Taidan ottaakin semmoisen marttihuttusmaisen valmentajan roolin. Eli ruuaksi pastaa, kastikkeeksi oliiviöljyä ja vesi riittää juomaksi. Itselleni ajattelin jotain hieman maukkaampaa...

Joensuu Night Run 12 h

Olen tässä miettinyt että pitäisiköhän blogin nimeä muuttaa, kun en ole viime aikoina paljon ultrajuoksuja pystynyt juoksemaan. Taidan kuitenkin ottaa hieman aikalisää nimen muutttamiseen kun meidän perheessä näyttää ultraharrastus vielä jatkuvan ja tahti tuntuu vaan kiihtyvän.

Viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välinen yö vietettiin Joensuu Areenalla 12 h juoksussa. Vuoden takaisesta osat olivat vaihtuneet, sillä tällä kertaa Helena juoksi ja minä keskityin huoltohommiin.

Helenan etukäteissuunnitelma energian tarpeeseen

Omissa juoksuissani olen huollon suhteen aliarvioinut etukäteisuunnittelua, mutta kuten yllä olevasta kuvasta selviää, nyt tehtiin kaikki viimeistä piirtoa myöten. Kun urheilujuoma alkoi melko aikaisessa vaiheessa tökkimään, piti pientä improvisointia tehdä, mutta melko hyvin lukujärjestys muuten piti loppuun saakka. Pientä paniikkia aiheutti kun tuikitärkeä mustikkakeitto oli unohtunut jääkaappiin, mutta onneksi Holopaisen Petteri oli varautunut useammalla purkillisella, joten unohduksesta selvittiin säikähdyksellä.

Joensuussa kierretään 325 m pitkää mondoa

Kuten ultrajuoksuun kuuluu, vaikeuksiakin oli, mutta hyvin huollettavani niistä pääsi yli. Helena on niin monta kertaa ollut ultran huollossa, joten viiden tunnin kohdalla tulleet huimauskohtaukset eivät pahemmin säikäyttäneet. Suurempi ongelma taisi olla vessassa ramppaaminen, joihin ainakin huoltajan mielestä tuhraantui kohtuuttoman paljon aikaa. Juoksuradan puolelta pientä asiaan kuuluvaa kiukutteluakin kuului, mutta kun huoltaja pysyi rauhallisena kuin viilipytty :), hyvin me toimeen tultiin. Realistiseksi tavoitteeksi olimme asettaneet kahden maratonin mitan, joten lopputulokseen reilut 92 km olivat niin juoksija kuin huoltajakin erittäin tyytyväisiä. Lopputulokset.

Energiaa oli tarjolla riittävästi

92 km takana - lähtemisen vaiva

Hieman osanottajapulaa Joensuun kisa kärsi. Reilut 40 juoksijaa on pudotusta edellisvuoteen, mutta siitä huolimatta Jari S & kumppanit lupasivat kisan myös tulevana syksynä järjestää. Saapa nähdä miten saamme juoksijoita ensi kevään omaan Kuopio 6 h kisaamme. Täytenä yllätyksenä tuli Kokkolan ilmoitus järjestää samalle viikonlopulle ultratapahtuma. Hienoa että uusia ultrien järjestäjiä löytyy ja varsinkin 24 h ulkokisa on Suomeen tervetullut. Olen kuitenkin sitä mieltä että hieman tyylikkäämminkin tämä olisi voinut mennä. Kisojen järjestäminen ei varmasti ole hetken mielijohde, joten jos olisimme saaneet pienenkin vinkin kokkolalaisilta että sinne ollaan ultraviikonloppua suunnittelemassa, olisimme suosiolla antaneet heille tietä ja jättäneet oma kisamme ensi keväältä väliin. Ei kisojen järjestäminen mitään herkkua ole, varsinkin kun joka kerta saa viime tippaan jännittää, tuleeko juoksijoita niin paljon että kulut saadaan pois. Eli keväällä on sitten vielä enemmän jännittämistä kun ultraporukka jakaantuu kahteen kisaan. Viikon päästä kokoonnutaan vielä asiaa pohtimaan ja hätäjarru mahdollisuuttakin on väläytelty. Kun julkaisu 6 h järjestämisestä kuitenkin ehdittiin tehdä, uskon että kisa savolaisella jiäräpäisyydellä viedään läpi, kävi miten kävi.

Blogi on kärsinyt aihepulasta, joten päivitys on ollut laiskaa. Joulukuun 18. päivä kuitenkin lähdetään perinteiselle viiden viikon Torreviejan lomalle, joten sitten on luvassa ahkerampaa päivitystä. Endurance 24 h lähtölistasta päätellen ainakin toinen meistä Torressa juoksee.

Wiha

Kesällä sohvalla maatessani olin aivan varma että tämä vuosi menee osaltani ilman ainuttakaan maratonmerkintää. Onneksi toisin kuitenkin kävi ja lauantain Wihan kilometreillä tuli aamumaraton kierrettyä. Tavoitteita ei juuri ollut, mutta uskoin kuitenkin neljän tunnin alitukseen. Tämä onnistuikin mukavasti ja ensimmäisen pidemmän kierroksen jälkeen kaikkien 11 kierroksen (3,33 km) ajat olivat 50 sekunnin haarukassa. Loppuaikaan 3:55:44 olen tyytyväinen ja kun kivuitta pystyin juoksemaan, tämä antoi uskoa kuntoutumiseen. Kun Helenan 50 km juoksukin sujui hyvin, Tampere viikonloppua voitiin hyvillä mielin viettää.

Wiha juostiin mukavassa säässä, vaikka yöllä ilmestynyt pieni lumikerros ehkä kiireisimpiä hiukan aamulla haittasikin. Tosin ei se tulostasossa näkynyt. Satanen voitettiin reilusti alle 8 tunnin ajalla ja päivän varmasti kovimmasta tuloksesta vastasi 65 vuotias Urpo Naumanen, joka heilautti satasen ikäluokkansa Suomen ennätysaikaan 8:53:28. Wihan tulokset.

Ei näytä 50 km tuntuvan missään. Pullukkapoika maalissa vastassa (kuva Helena Jokinen)

Vielä riittää tapahtumia tälle syksylle. Joensuu Night Run 12 h juostaan vajaan neljän viikon päästä ja meidän huushollista lähti sinne ilmoittautuminen eilen. Mukava on lähteä huoltohommiin ja toivotaan että ilmoittautumisia tulee runsaasti lisää. Ymmärrän järjestäjien tuskan kun H-hetki alkaa lähestyä, mutta juoksijat puuttuu. Tästä aasinsiltana laitan linkin myös tänne. No ensi kevääseen on vielä aikaa.

Syksyn tuulia

Reilu viikko sitten tuli kahdeksan kuukauden tauon jälkeen käytyä ihan oikeassa juoksutapahtumassa. Finlandia Maratonin puolikkaalle tuli vanhasta muistista startattua hieman liian reippaasti ja aivan tasaiseen vauhtiin ei tämän hetken kunto riittänyt. Loppuaikaan 1:46:35 pitää kuitenkin olla tyytyväinen ja tästä voi sitten talvella Espanjan puolikkailla lähteä parantamaan. Parasta oli, että täysin kivuitta pystyin lenkin juoksemaan. Sen verran juoksukilometrejä olen viime viikkoina saanut kasaan, että tarkoitus on Wihan kilometreillä maraton hölkkäillä. Fysioterapiasta olen saanut lonkan kuntoutukseen laiskalle venyttelijällekin sopia kotiohjeita. Paras niistä on että makaan selällään lattialla ja Helena vetää minua jalasta ympäri huushollia.

Viikonlopun Etelä-Suomen reissulla jarruteltiin ensimmäiseksi yöksi Vierumäelle, jossa oli menossa 24 h juoksu. Keli ei ulkoilmaliikuntaa juuri suosinut, vettä satoi, mutta onneksi ei ollut hirveän kylmä. Meilläkin oli lenkkikamat mukana, mutta kun myöhään syysiltana olimme perillä, päädyimme sisäliikuntaan ja teimme tunnin treenin mukavasti hotellin juoksumatolla. Melko kermapersetoimintaa muiden juostessa vuorokautta pimeässä vesisateessa.

Näin virkeä oli Ikäläisen Tuulikki 15 h juoksun jälkeen

Tämän kesän pyöräilykilometrit jäivät luvattoman vähiin ja tänään pakattiinkin kulkuvälineet jo kuljetuslaatikoihin. Pyörät matkaavat Retun peräkärrissä Helsinkiin ja lokakuussa edelleen Mikon mukana Torreviejaan. Mikko vie Retun peräkärrillä Espanjaan myös tynnyrisaunan. Viime talven lasiseinäsaunassa löylyt tahtoivat karata Välimerelle, mutta nyt kaasukiukaallisessa tynnyrisaunassa ei sitä pelkoa pitäisi olla.

Perjantaiaamuna klo 7:00 starttaa taas Spartathlon. Tällä kertaa mukana yhdeksän suomalaista, joista kaksi ensikertalaista ja molemmat naisia. Tsemppiä matkaan, ikimuistoinen seikkailu on taattu. Täytyy myöntää että kaiholla muistelee omaa kolmen vuoden takaista reissua. Spartathlon on parasta ja sitä kannattaa tavoitella.

Juonesta kiinni

Sairasloman lopulla hyppääminen vaa'alle näytti koruttomasti miten kesä on tullut vietettyä. Jotain piti keksiä ja kun pyöräilemään ei olkapään takia uskaltanut lähteä, innostuin käymään spinningissä. Jos ei muuta, niin ainakin hiki on virrannut. Nyt olkapää alkaa olla kunnossa, mutta fysioterapia kuitenkin vielä jatkuu. Samalla olen saanut hyviä neuvoja myös lonkkavaivaan ja niiltä tiimoin muutamia juoksulenkkejäkin on tullut tehtyä.

Pisin lenkki oli lauantaina, kun järjestyksessään ensimmäinen, lähes jo perinteinen Tervaniemen puolikas juostiin. Kyseessä oli sukulaisporukan koetus, jossa karsittiin jyviä akanoista mökkitiellämme 3 x 7 km edestakaisella lenkillä. Kiireisin oli Tiilikaisen Matti, joka erittäin haastavalla reitillä piti tasaista viiden minuutin kilometrivauhtia. Minun oli tyytyminen minuuttia huonompaan kilometrivauhtiin ja taas voi todeta, miten kovan työn takana juoksukunnon hankkiminen on, mutta eroon siitä näyttää pääsevän ihan laiskottelemalla.

Tervaniemen puolikkaan juoksijat ennen starttia

Jälkipelit. Tero Pitkämäki heittovuorossa.

Viikonloppuna juostiin myös OxroadUltra, ensimmäinen Suomessa järjestetty etappiultra, jonka reitti kulki Turusta Hämeenlinnaan. Osallistujien raporttien mukaan järjestelyt toimivat moitteettomasti ja toivottavasti järjestäjillä riittää paukkuja jatkaa tapahtumaa tulevinakin vuosina. Voin kyllä hyvin kuvitella että etappijuoksun järjestäminen ei ole aivan pikku juttu. Oxroadin voittoon juoksi Janne Klasila ja hänen ansiokas raporttinsa juoksusta löytyy Hevoskuurista.

Vasemmalla kädellä

Hiljaista on ollut blogin päivityksessä. Omat liikuntasuoritukset ovat olleet vähäisiä, joten ei ole oikein ollut aihetta kirjoittaa. Kiirettäkin on olevinaan ollut. Reilu viikko sitten kiireet kuitenkin loppuivat ja samalla viimeisetkin liikuntasuoritukset jäivät kohtalaisen pitkälle tauolle.

Ukkosmyrskyt työllistävät sähköyhtiössä työskenteleviä ja ja varsinkin käyttökeskuksessa tunnelma myrskyjen aikaan on varsin hektinen. No nyt en ollut käyttökeskuksessa, vaan pitkästä aikaa oli mukava lähteä maastohommiin. Normaalissa vikapartioinnissa hankalassa maastossa täysin kävelyvauhdissa jalat hävisivät alta ja lensin olkapää edellä kantoon. Kaikki tapahtui niin nopeasti että mitään ei ehtinyt tekemään ja tunsin kyllä heti että jotain hajosi. Pystyyn noustuani kättä ei pystynyt ollenkaan nostamaan.

Ensimmäisen lääkärin diagnoosi ei lupaillut hyvää. Sanoi olevansa melko varma että olkavarren jänne on poikki ja edessä on puukotus sekä kuukausien toipuminen. Seuraavana oli vuorossa käsikirurgi ja hän jo hieman rauhoitteli että kyllä tästä vielä käsi saadaan. Kuvien jälkeen varmistuikin että jänne on vain vähän revennyt, mutta olkavarren iso luu on läpimurtunut. Leikkausta ei kuitenkaan tarvita ja aika parantaa haavat.

Oikea käsi on nyt ollut kantositeessä ja olen opetellut vasemman käden käyttöä. Eilinen kontrollikuva varmisti että murtuma on pysynyt hyvässä asennossa ja luutuminenkin on jo päässyt alkamaan. Pikkuhiljaa kättä saa alkaa myös kivun rajoissa liikuttelemaan ja toivottavasti työkykyinen olen jo kolmen viikon päästä.

Aina voi spekuloida että eipä olisi kannattanut metsään lähteä. Toisaalta sekin on turhaa, vaikka kyllä huonoa tuuria on viime aikoina riittänyt. Reilu vuosi sitten murtui kylkiluu ja tänä keväänä K6h:n jälkeen iski vyöruusu.   Haluan kuitenkin uskoa että kaikella on tarkoituksensa. Vähän mollivoittoinen postaus tästä tuli, mutta kyllä täällä toivutaan.

Kyllä meidän perheessä joku sentään juoksee. Helenalla on K6h:n jälkeen takana jo Kunnon Askeleen kymppi ja Pekan puolikas. Tämä kuva on eiliseltä Varpaisjärven Yömaratonin puolikkaalta.

K6h

K6h kisat on käyty ja piällysmieskin voi nyt huokaista helpotuksesta. Kun tätä toista K6h:ta alettiin suunnittelemaan, sanoin että meidän on saatava mukaan vähintää 50 juoksijaa. Kahden jälki-ilmoittautuneen jälkeen listalla oli 49 nimeä, joista 47 juoksi, joten erittäin lähelle tavoitetta päästiin.

Lauantain sää oli erittäin juoksijaystävällinen, tuulta ei ollut, happea oli ilmassa ja vettä tihuutti vain hetken aikaa. Suomen ultrahuiput kisasivat samaan aikaan Hollannissa, mutta siitä huolimatta meillä oli erittäin mukava kattaus juoksijoita. Mukana oli ultrakonkareita, mutta myös erittäin paljon ultran ensikertalaisia. Myös järjestävän seuran juoksijat olivat lähteneet ennakkoluulottomasti mukaan.

Naisten kärkisijat menivät järjestyksessä Honkonen, Räsänen, Kinnunen, joista jälkimmäiset olivat ensikertalaisia. Vänärillä olisi hyvin todennäköisesti todistettu naisten rata 6 h:n SE:tä, mutta myös ensimmäisen K6 h:n voittaneen Teija Honkosen huipputulos jäi tällä kertaa vatsaongelmien takia seuraavaan kertaan. Miesten kärkikolmikko oli järjestyksessä Halme, Anttila, Jylhä. Jylhän Antti lähti rikkomaan 70 km rajaa ja lähelle menikin, mutta hänkin jätti sen lopulta seuraavaan kertaan. Ikäsarjojen rata 6 h ennätyksiin sen sijaan saatiin päivitettävää, kun järjestävän seuran Veijo Tolonen juoksi M60- sarjan Suomen tilastokärjeksi ja saman tempun teki Jorma Niemi M55- sarjassa.

Vaikka hyvin on ollut tiedossa, että ultrajuoksu ei ole mitenkään mediaseksikäs laji, on tämän kaltaiset tapahtumat jo jonkinlaisen maininnan lehtien sivuille saanut. Meillä se ei kuitenkaan onnistunut, vaikka tiedottajamme Ilpo Lommi teki ansiokkaan lehdistötiedotteen ennen ja jälkeen tapahtuman. Savon Sanomat ei meitä kuitenkaan huomioinut sanallakaan. Kärjen osalta tulokset kuitenkin julkaisivat, joten ilmeisesti urheiluksi ultrajuoksun sentään tunnustavat.

Alla muutamia kuvia Markku Rantaman kamerasta.

Järjestävän seuran juoksijat potretissa

Startti happirikkaassa säässä

Anttila ja Jylhä 

M60 tilastokärki

Kaksinkertainen K6h voittaja

Piällysmies kieli keskellä suuta

Naisten parhaat

Miesten parhaat

Tulokset ja paljon lisää kuvia.

Mites sitten K6h:n jatko. Vaikka radalla järjestettävä juoksu tuntuu helpolta nakilta, vaatii se kuitenkin aika lailla ennakkovalmisteluja ja talkootyötä. Asioita voi tietenkin tehdä kevyemminkin, mutta kun kaiken haluaa menevän nappiin, se on tuonut melko lailla myös paineita. Aika monena yönä kisaviikolla näin unta miten milloin mikin meni perseelleen. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja positiivinen palaute lämmittää todella mieltä.

Piallysmiehen takki on kuitenkin nyt tyhjä ja on aika alkaa hoitaa omaa kuntoaan. Kesäksi kuntoon ei taida ehtiä, mutta kokeillaan jouluksi.

Kevät tuli...

Viime lauantaina juostiin perinteinen Kolmen Kylpylän Kirmaisu. Juoksijoita oli iso joukko, vaikka mukavan reipas vesiräntäsekoitus saattoi hieman karsia osanottoa. Minulle vajaan 31 km matka oli pisin tänä vuonna juosten taivallettu ja voi hyvin olla, että se myös pisimmäksi jää. Espanjan kotiutumisesta alkaa olla jo kolme kuukautta ja sinä aikana juoksua on kertynyt ainoastaan 227 km. Kahta pitkää lenkkiä lukuunottamatta vähäiset kilsat ovat tulleet lyhyistä saunalenkeistä.

Pyöräkuume kuitenkin jo helpotti. Päädyin paikallisesta Puijon Pyöräpisteestä hankittuun Bianchi Impulsoon. Ulkoiluttamaan en ole sitä vielä lähtenyt, mutta pyörän käsittelyä kävin hieman opettelemassa Retun autotallissa. Lukkopolkimet ja vaihteiden vaihtajat jarrukahvoissa tuntuivat todella hyviltä, joten kyllä tässä uskaltaa maantiellekin lähteä heti kun kelit sen sallivat.

Tässä viime perjantaina napattu kuva Väinölänniemen stadionilta. Lunta on vielä reippaasti, mutta nyt on sulaminen saanut vauhtia ja jos ei aivan ihmeitä tapahdu, juoksurata on kunnossa K6h tapahtuman aikaan. Piällysmies on hieman huolissaan ilmoittautuneiden määrästä. Tavoitteena on vähintään 50 juoksijaa ja tällä hetkellä ennakkoilmoittautuneissa ollaan hieman yli puolessa tuosta tavoitteesta. Toivottavasti ennakkoilmoittautuminen viimeisinä viikkoina kuitenkin kiihtyy ja tapahtumaan saadaan tunnelmaa myös osallistujamäärän suhteen. K6h:n kanssa menee päällekkäin Hollannissa järjestettävä 24 h juoksun MM-kisa ja Suomen terävin ultrakärki juoksee siellä. Moni heistä kokee varmaan kuuden tunnin kisat lyhyiksi, mutta ehkä muutama heistä olisi Kuopioon saatu, jos MM-kisat olisivat olleet hieman myöhemmin.

Pitkään pärjäsin ilman Facebookkia, mutta K6h:n siivittämänä tuli omakin Facebook- tili avattua. Julkinen itsensä nolaaminen toteutui minulla sitten varsin nopeasti, kun onnistuin saamaan tykkäysseinälleni pinkkibikinisen tytön esittelemään sulojaan. En todellakaan hänestä tykännyt, mutta hän näytti tykkäävän minusta, eikä millään suostunut sieltä häviämään. Roskaposti-ilmianto taisi viimein tepsiä, mutta en ole vieläkään uskaltanut tykkäyksiäni pistää takaisin näkyviin, kun "pelottaa" että se tyttö sinne takaisin hyppää. Voisihan sitä pärjätä ilman Facebookkiakin...

Pyöräkuumetta

Viime aikojen liikkumisista ei ole oikein mitään mitä kirjoittaa, niin pitää vähän muistella menneitä.

Vuonna 1991 Tiilikaisen Matti haastoi veljensä Sepon sekä serkkunsa Ekan ja Jarin triathlonkisaan. Matti oli tuohon aikaan huippukuntoinen maratoonari ja hänen tavoitteenaan lienee ollut saada luotua liikunnan kipinää myös rapakuntoisiin sukulaisiinsa. Siinä hän myös onnistui.

Haasteeseen tartuttiin ja suorituspaikatkin oli jo valmiiksi mietitty. Tapahtuma nimettiin Risulan triathloniksi Tiilikaisten mökin mukaan. Mökki sijaitsi Vuorelassa ja Kallavedessa suoritettu uintimatka lienee ollut noin 500 m. Pyöräilyosuus oli Vuorelasta Nilsiään, matka noin 45 km ja juoksu 13,5 km mökillemme Tervaniemeen. Polkupyörien tasossa ei ollut kehumista. Ehkä parhaimmasta päästä oli oma kymppivaihteinen retkipyöräni ja toisessa äärilaidassa oli Matin natiseva munamankeli.

Huonona uimarina pääsin lähtemään pyöräilyosuudelle viimeisenä, mutta niin vain Siilinjärven jälkeen alkoi miehiä tulla yksi kerrallaan selkä edellä vastaan ja saavuin Nilsiään ensimmäisenä. Kovin suuri yllätys ei ollut se, että Matin pyörästä oli rumpu hajonnut 10 km ennen Nilsiää, joten pyörä oli lentänyt lepikkoon ja matka oli jatkunut juosten. Maaliin saavuttuani Matti oli jo perillä, mutta koska hän ei pyörän hajoamisen jälkeen ollut kiertänyt virallista reittiä, hänen suorituksensa hylättiin ja sain tuuletella voittajana.

Seuraavana vuonna sitten osallistuttiin jo Arctia triathlonin kuntosarjan joukkuekisaan. Tämä tapahtuma tunnetaan nykyisin Kuopio triathlonina. Juokkueemme nimi MekaS-sport oli Matin keksimä ja muodostui nerokkaasti joukkueen jäsenten etunimistä. Osuudet oli helppo jakaa, Seppo parhaana uimarina hoiti ensimmäisen osuuden, minä pyöräilin ja Matti juoksi. Joukkueita oli useita kymmeniä ja sijoituksemme oli muistaakseni 14. eli ihan hyvin meni. Tosin Matti 5 km juoksuosuudella taisi nostaa sijoitustamme ainakin kymmenellä pykälällä.

Epäselvä kuva Arctia triathlonista. Olin saanut alleni jo kilpapyörän, italialaisen Olmon.

Seuraavana vuonna Risulan triathlon vielä uusittiin ja kun Matillakin oli jo parempi pyörä, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Tästä kisasta löytyy tilastoituna oma loppuaikani 2:54:47, joten aivan rapakunnossa ei enää oltu.

Sen jälkeen juoksu alkoi viedä vuosi vuodelta enemmän ja pyöräily väheni. Viime vuodet Olmo onkin saanut levätä rauhassa täysin käyttämättömänä. Nyt kun pitemmät juoksut alkaa olla juostu ja pyöräily on huomattavasti lonkkaystävällisempää, tekee mieli palata vanhan harrastuksen pariin. Olmo vaatii kuitenkin päivittämistä ja pyöräkuume on kova. Polkupyörien kehitys on mennyt huimasti eteenpäin ja tarkoitus on nyt keväällä hommata uusi maatiepyörä. Valinnanvaraa on liiankin kanssa ja paljon on mietittävää, miten saa hinta-laatusuhteeltaan sopivan pelin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että harrastus vaatii kunnon välineet, joten aikalailla pyörään joutuu panostamaan. Kuitenkaan ei saa päästä unohtumaan, että tärkeintä on se mitä pyörän päällä on. Joka tapauksessa olen sopinut että pääsiäisen jälkeen menen käymään täällä. Chebici on italiaa ja tarkoittaa suomeksi "Vau mikä fillari".

Kotirataa

Tänään juostiin vuoden toinen kotirata. Startti oli klo 9 Rauhalahdesta, mutta kun 25 km lenkki kulkee asuntomme vierestä, otettiin Helenan kanssa varaslähtö ja varsinaisella lähtöpaikalla meillä oli jo puolet lenkistä takana. Keli oli mainio ja juoksijoitakin parikymmentä, jotka kaikki taisivat juosta yhden kierroksen. Tämä oli ensimmäinen juoksulenkkini helmikuussa ja vaikka juoksu kulki ihan mukavasti, tuli taas todettua että lonkkavaiva ei parane juoksutaukoa pitämällä. Hiihto kuitenkin onnistuu kivuttomasti ja sitä on tullut jonkin verran harrastettua täydellisen laiskistumisen estämiseksi.

Kotirataa juostiin Kuopiossa ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten ja siitä lähtien sitä on täälläkin juostu. Ensimmäiselle tapahtumalle saatiin ultrakipinän sytyttelemiseksi hieman julkisuuttakin, josta alla Ilpo Lommin juttu paikallisessa Viikko-Savossa. Katselin taaksepäin omia osallistumisiani kotiratoihin ja 50 km on tullut taivallettua seitsemän kertaa ja puolikas kolme kertaa.

Muutama tunti sitten päättyi Endurance 24 h. Karelian Seikkailu-urheilijoiden Pasi Penttinen vei ensimmäisessä vuorokauden juoksussaan voiton reilun 237 km tuloksella. Vaikka hän onnistui hyvin jo Joensuussa puolta lyhyemmässä kisassa, taisi hänen voittonsa olla monelle aikamoinen yllätys. Onnittelut loistavasta suorituksesta ja luulisinpa että tämä tulos avaa ovet keväällä Hollannissa järjestettäviin 24 h MM-kisoihin.

Kansainvälisessä tapahtumassa suomalaismiehet veivät kahdeksan ensimmäistä sijaa ja heistä peräti kuusi ylitti ensimmäisen kerran himoitun 200 km rajan. Naisten voittoon juoksi jälleen Japanin Sumie Inagaki, paras suomalainen oli neljänneksi sijoittunut Heli Lehtinen. Runnereita edustanut vuorokauden juoksun ensikertalainen Niina Savolainen onnistui mukavasti ja tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia haasteita. Kisan online seuranta toimi alkukangertelun jälkeen hyvin, joten kotikatsomossakin pysyttiin hyvin kartalla.

Hiihtokauden avaus

Viikko sitten se viimein tapahtui, hiihtokauden avaus. Puitteissa ei ollut moittimista. Kotipihasta sadan metrin kävely ja hoidettuja jäälatuja riittää. Parikymmentä kilometriä luistelua oli ensimmäiselle kerralle riittävästi. Tänään olikin sitten haastetta jo enemmän. Parin kilometrin jääsiirtymän jälkeen Jynkänvuoren jyrkkiin mäkiin ja konkreettisesti tuli huomattua että ei ole viime vuosina tullut hiihtoa harrastettua. Sen verran kokemusta lajista kuitenkin on, että kerta kerralta se helpottuu. Vaikka hiihtokilometrejä ei vielä ole paljoa kasassa, on niitä kuitenkin yhtä paljon kuin viitenä edellisvuotena yhteensä.

Kaikki vanhat juoksukengät jätin espanjalaisille kierrätykseen. Muutama päivä sitten posti kuitenkin kantoi  kotiin kahdet uudet. Mitähän siitäkin pitäisi ajatella. Espanjasta tulon jälkeen juoksua on tullut vain 33 km sisältäen kotiradan puolikkaan. Vähäisten kilometrien seurauksena on väistämättä, että kunto laskee kuin lehmän häntä. Kieltämättä se harmittaa. 

Caffin laadukas paitapalvelu toimi jälleen. Kuopio 6 h Run tekniset T-paidat ovat valmistuneet ja ne tulevat maaliskuun alussa Retun kyydissä Suomeen. Tapahtumaan on aikaa kolme kuukautta ja ilmoittautuneita on nyt vajaa parikymmentä. Mukavaa on että mukaan on lähdössä paljon ensikertalaisia ja toivottavasti myös järjestävästä seurasta mahdollisimman moni ottaisi kisan omakseen.

Kahden viikon päästä juostaan kuudes Endurance 24 h. Tällä kertaa ei olla menossa paikan päälle, vaan seurataan kisan etenemistä netin välityksellä kotoa käsin. Erityisesti kiinnostaa kuopiolaisten Niinan ja Petterin edesottamukset.

Loppulenkit

Vielä pieni päivitys Espanjan maalta.

Tänään olimme Mikon kanssa huoltamassa Jarmoa hänen loppulenkillään. Yhteen ääneen ihailimme hänen kevyttä askellusta ohutpohjakengillä ja kiihtyvävauhtinen 51 km keskivauhdilla 4:58 min/km sujui todella mallikkaasti. Jarmokin lähtee aamulla samalla lennolla Suomeen, mutta kahden viikon aikana hän ehti juosta täällä lähes 400 km. Jarmo on nyt saanut treenata ilman vammoja, joten hyvältä näyttää Comradeksen suhteen.

Helenan päiväkään ei ollut mennyt hukkaan. Hän oli nautiskellut rakastamaansa merenrantaa edestakaisella lenkillään maratonin verran.

Nyt sitten pakkailemaan ja lähtöillalliselle. Sääkin näyttää muuttuvan epävakaisemmaksi, joten on sopiva aika lähteä kotiin.

Tour de Costa Blanca

Kiertueemme neljäs ja viimeinen kilpailu Santa Pola juostiin eilen. Santa Pola onkin kooltaan jo aivan eri luokkaa aikaisempiin verrattuina ja lieneekin Espanjan suurimpia puolimaratoneja. Kun reilut 7000 juoksijaa  kannustajineen tulee kaupunkiin ja kaikki asukkaat kokoontuvat katujen varsille, tunnelma on katossa. Myös tulostaso on huippuluokkaa kun kärkijuoksijat viihtyvät tasaisella reitillä vain hiukan päälle tunnin. Tämä, niin kuin kaikki muutkin Espanjan juoksukisat ovat hyvin järjestettyjä ja hinnaltaan todella edullisia. Tällä reissulla juoksemiemme neljän kilpailun osallistumismaksut olivat yhteensä vain 54 € ja jokaisesta kisasta sai mukaansa teknisen T-paidan.

Caffilaiset Santa Polan viileässä aamussa. Tällä kertaa oli Mikon vuoro olla vammalistalla.

Matkalla lähtöpaikalle

Helenan jäniksenä

Caffilaisten tuloksista on pääteltävissä että Retu on seisonut eliittiin rankattujen langanlaihojen mustien tyttöjen ja poikien kanssa samassa rivissä lähtövaatteen alla. Eilen illalla hän kuitenkin asetteli ykköstykin viittaa Helenalle, joka onnistuikin hyvin ja sijoittui sarjassaan kuudenneksi. Helena taitaa ollakin meistä ainut, joka on tällä reissulla saanut juoksukuntoaan kohennettua.

Tämän kertainen reissumme alkaa lähestyä loppuaan. Huomenna on ohjelmassa Jarmon huoltoa hänen ylipitkällä lenkillään ja keskiviikkona matkustamme Suomeen. Viisi viikkoa on hurahtanut nopeasti, vaikka tämä reissu onkin ollut luonteeltaan aivan erilainen edellisiin verrattuna. Juoksua on tullut vain 376 km, joten mistään juoksuleiristä ei enää voi puhua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että reissumme tähän loppuisivat, mutta jotain uutta pitää kehitellä ja suunnitelmat niiden osalta ovat jo menossa.

Tämän reissun päätöskuvaksi laitan Mercadonan palautusjuomatarjouksen. Täytyy myöntää että juoksumotivaation kadottua ohrapirtelöitä on tullut nautittua turhankin paljon ja muutaman tölkin olisi voinut jättää vähemmälle. Suomeen palattuamme härkäviikot kuitenkin alkavat ja kyllä S-Marketin hintataso siihen luonnostaan johtaakin.