Tervetuloa blogiini. Vanhan blogin päivitykset löytyvät täältä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kolmen Kaupungin Kirmaisu

Rauhalahti Road Runners järjestää aina kevättalvella Kolmen Kylpylän Kirmaisua, joka on pituudeltaan noin 30 km. Täällä juoksemme saman mittaista Kolmen Kaupungin Kirmaisua.

Lähtö tapahtuu Los Altosista Torreviejan ja Orihuelan rajalta. Kanavan vartta pitkin vajaan 10 km jälkeen saavutaan San Miguelin kaupunkiin, josta matka jatkuu Los Montesinosiin ja sieltä edelleen vanhaa radan pohjaa pitkin Torreviejaan. 

Alkumatkaan sattuu reitin haastavimmat osuudet. Leveyttä kaduissa riittää ja näin talvisin ei tungoksesta ole pelkoa.

Tänään oli sen verran viileää että pitkä juoksutakki oli tarpeen. Viikonlopuksi on kuitenkin luvassa taas lämpenevää.

Helppo oli meidän juosta kun mukanamme oli peräti kaksi pyöräilevää huoltajaa.

Montesinosin aurinkoisella terassilla tankkasimme boccadilloilla. Retun mielestä ne olivat  niin kuivia että hän halusi kyytipojaksi grande cervezan.

Suolajärvien välissä sijaitseva vanha junaradan pohja on seitsemän kilometriä pitkä. 
Reilut kaksi viikkoa lomasta on hujahtanut. Lonkkaa on säästelty ja juoksukilometreillä ei juuri voi kehuskella. Tänään juoksu kuitenkin oli jo helpon tuntuista ja huomenna on tarkoitus Retun kanssa kokeilla hieman reippaampaakin menoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti