Tervetuloa blogiini. Vanhan blogin päivitykset löytyvät täältä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

El Campello


Sunnuntai aamuna auringon noustessa matkustimme Mikon kyydissä Alicanten pohjoispuolella sijaitsevaan el Campellon kaupunkiin. Enpä olekaan ennen osallistunut 6 km juoksukilpailuun. Jännitti niin paljon ettei edellisenä yönä oikein saanut untakaan.

Hoh hoijaa, pikamatkallekko pitäisi lähteä
Caffilaiset ennen starttia


Juoksu järjestettiin vasta toisen kerran ja on vielä melko pieni, noin 300 juoksijaa ampaisi matkaan. Kilpailumatkaksi oli ilmoitettu 6,2 km, mutta todellisuudessa tuon kakkosen voi vaihtaa nollaksi. Pöytälaudan tasainen rantapaseolenkki juostiin kahteen kertaan. Ensijärkytyksen jälkeen oma juoksuni meni ihan mukavasti ja kokonaisuudessaan Caffilaiset olivat varsinaisia mitalirohmuja.

Jarmo veterano C pronssia. Jarmo olikin lämmitellyt juoksemalla edellispäivinä 100 km.
Ellu veterana E hopeaa
Retu veterano E hopeaa
Kari veterano G hopeaa

Kaikki menestyspaineet oli kasattu Helenan hennoille harteille. Kamppailu voitosta oli äärimmäisen tiukka ja veterana D:n kärkikolmikko mahtui 35 sekunnin sisälle. Mäkitreeneissä vuodatettu hiki ei ollut valunut hukkaan ja niin Helena tuuletteli voittajana. Valmentaja saa tästä tietenkin myös sulan hattuunsa.

Mitalistit yhteiskuvassa
Caffilaisten tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti