Tervetuloa blogiini. Vanhan blogin päivitykset löytyvät täältä.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Joensuu Night Run 12 h

Ajellessa pilkkopimeässä vesisateessa Joensuuhun, juokseminen sisätiloissa tuntui varsin hyvältä idealta. Ja mitäpä muutakaan tekemistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olisi. Joensuu Areena loi hyvät puitteet tapahtumalle ja kaikkki toimi järjestelyjen puolesta moitteettomasti. Järjestäjät lienevät odottanneet hieman suurempaa juoksijajoukkoa, mutta 47 startannutta takasi kuitenkin sen, että järjestävä seura Kataja lupaili tapahtumalle jatkoa vuoden päästä. Hienoa että ultrakisoja aletaan saada Itä-Suomeenkin ja toivottavasti saadaan vakiinnetuksi 6 h keväällä Kuopioon ja 12 h syksyllä Joensuuhun.

Areenan mondolla tehtiin kovia tuloksia, joista huippuna Satu Ovaskaisen ja Janne Klasilan toimesta juostut sisäratojen Suomen ennätykset. Ja kaiken kaikkiaan varsin onnistunut kisa kun 90 % startanneista pysyy radalla koko 12 tunnin ajan.

Tämä kolmikko ei liikoja jännittänyt

Huoltaja valmiina urakkaansa

Juha ja Niina hieman ennen starttia. Molemmilta oikein onnistuneet juoksut.

Omien herkkujen virityksiä

Startti klo 20:00
Lähtölauksen ampui haulikolla Jukka Keskisalo

Jarmo ei omien sanojensa mukaan keksinyt tarpeeksi hyvää syytä keskeyttää

Petteri juoksi järkevästi mutta reisivamma pakotti lopettamaan kesken

Juoksijat pystyivät seuraamaan etenemistään live-taululta


Niina on iloinen, vaikka vaikeuksiakin yöllä oli

Ultran voi juosta myös paljain jaloin

Oma juoksuni meni päärynän syönniksi
Jos nyt sitten jotain omasta tilanteestani. Kisan alle sairastettu kahden viikon flunssa ja kolmen viikon täydellinen juoksutauko takasivat sen että hauskanpito juoksusta oli kaukana. Lopputuloksissa oleva 50 km aika 5:49 kertoo kaiken. Ensimmäisen kerran ultrakisassa kävi niin, että huoltajani pyysi minua tulemaan pois radalta. Tiskijukkakin huomasi surkean tilanteeni ja soitti minulle viimeisille kierroksille Bluesia Pieksämäen asemalla.

Aivan kokonaan huonon kunnon piikkiin juoksuani ei kuitenkaan voi pistää. Kolmen viikon lepo ei auttanut vaivoihin ja parin tunnin juoksun jälkeen askeleeni meni taas ontumiseksi. Pakotus alkaa perskannikasta, josta se siirtyy etupuolelle nivuseen. Rytmin vaihto tuntuu siihen vähän auttavan, mutta Joensuussa ei siihenkään voimat juuri riittäneet. Vaiva on hankala, sillä levossa siitä ei ole mitään tietoa.

Se hyvä puoli Joensuun kisassa oli, että se antoi minulle viimeinkin kimmokkeen hakea vaivoihin ammatilaisten apua. Eilen kävin urheilulääketieteen erikoislääkärillä ja tänään sitten läpivalaisussa. Torstaina jatketaan ja vaivan syy selvitetään. Jos ja kun vielä joskus starttaan ultraan, se tapahtuu vasta sitten kun olen terve ja hyvin treenannut. Viiden viikon Espanjan leirille lähdetään ilman erityisiä tavoitteita, sillä poistatin nimeni E24:n jonotuslistalta. Lomaa tässä joka tapauksessa jo odotellaan.


Joensuu 12 h tulokset

Alla järjestäjien video viimeisistä minuuteista

lauantai 10. marraskuuta 2012

Flunssailua

Kovin on ollut flunssaista aikaa. Wihan alla olin viikon flunssassa ja nyt alkuviikosta salama iski toisen kerran samaan kohtaan. Flunssani ovat kuumeettomia, mutta kurkkukivun, nuhan ja yskän sekoitus vie vedon pois ilman kuumettakin. Kun aivan petipotilaana ei ole, töissä olen ollut yhtä sairaspäivää lukuunottamatta. Senkin päivän käytännössä tein etätöitä kotoa käsin. Tekemättömät työt kuitenkin edestään löytää.

Viikko aikaa Joensuun kisaan ja eihän tässä mistään valmistautumisesta voida puhua. Wihan jälkeen olen saanut tehtyä ainoastaan yhden mattotreenin ja marraskuun juoksukilometrit ovat pyöreä nolla. Jos entiset merkit paikkansa pitävät, flunssasta kuitenkin alkuviikosta toipuu, joten todennäköisesti viivalla ollaan. Alunperinkään mitään tulostavoitteita ei ollut, joten lähden nauttimaan tunnelmasta ja lopputulos on sitten mikä on. Tämä vuonna juoksua on kertynyt noin 3000 km, joten niillä pohjilla mennään. Ja onhan tässä sairastelussa ollut se hyvä puoli, että jalat ovat saaneet levätä.

Tällä hetkellä Joensuun lähtölistassa on viiden kuopiolaisen nimi. Uskon kuitenkin että kuopiolaisten osallistuminen tuosta vielä muutamalla kasvaa. Harvoin Suomessa järjestettävä 12 h on nyt naapurikaupungissa, joten missään nimessä ei kannata jäädä pois, vaikka ei aivan priimakuntoiseksi itseään tuntisikaan. Rohkeasti mukaan vaan, kaikki ovat yhtä aikaa maalissa. Mielenkiintoista on seurata, miten kuopiolaiset pärjäävät. Veikkaukseni on että ainakin yhdeltä ultradebytantilta on odotettavissa kova tulos. Viikon päästä sunnuntaiaamuna ollaan viisaampia.

Reilu viisi viikkoa kesälomaan